Tässä olisi ehostuksen iltameikin näyttö. Omasta mielestäni onnistui ihan hyvin. Rajaukset ovat ainakin kehittämis aluettani. Tarvitsen lisää tukevuutta siihen, jotta saan tarkempaa ja muutenkin hienompia rajauksia aikaan. Aikaa kyseiseen työhön meni sopivasti. En muista tarkalleen mutta alle tunti. Kivointa koko työssä oli tehdä silmät vaikka niiden saaminen täysin samanlaisiksi viekin aikaa. Luomiin käytin, vaaleeta pohjalle, mustaa ulkonurkkaan, siniharmaata luomelle, ja sitten hieman valkoista korostamaan ''valopistettä''... Huulille tummaa huulipunaa. Pohjaan sekoitin kahta eri meikki voidetta kun se oikea oli hieman liian vaalea. Peitin punaisia ja tummia silmän alusia. Kulmia piirsin kevyesti. Rajauksiin ja ripsiiin tuli mustaa. Lopuksi puuteri ja poskipuna. Aloitin pohjasta, siirryin silmiin ja kulmiin, sen jälkeen huuliin.
4. joulukuuta 2014
EHOSTUS NÄYTTÖ: päivämeikki
Tässä on päivämeikki näyttöni. Ärsyttää vain hieman kun rajaukseen tuli pieni virhe, jota oli vaikea ruveta enää loppu vaiheessa korjaamaan, koska koko meikki olisi levinnyt ja rajaus oli muutenki aika tiukasti jo kiinni luomella. Muuten meikki onnistui hyvin. Asiakas oli tyytyväinen, ja itsekkin olin ihan tyytyväinen. Meikki saattoi ehkä mennä hitusen liian tummaksi, kun kyse on päivämeikistä. Mutta tein enemmän asiakkaan tyylin mukaan. Käytin luomelle: vaaleata pohjaväriä. Ja sitten kahta eri rusketa. Rajauksen väri oli musta niin kuin ripsarikin. Kulmat: vaaleanruskealla. Huulet: vaaleanpunaisella + kiilto. Pohja oli hieman ongelmallinen joten sekoitin kahta eri meikkivoidetta, jotta löysin sopivan sävyn. En muista mitä laitoin. Peitin punaisia kohtia ja tummia silmäpusseja. Laitoin lopuksi puuterin ja poskipunan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)